Uusia aamuja

  Oletko aamu-vai iltaihmisiä? Itselläni vireysrytmi on Suomen tämän hetkistä pimeyttä ajatellen katala. Vaikka pilkkisin koko päivän, virkistyn lähes joka ilta siinä kello 21 alkaen. Sitten voitaisiinkin tehdä vaikka mitä: kirjoittaa pari kappaletta uutta romaania, runoilla jotain, mikä…


Ensimmäinen vuosi plakkarissa

Ensimmäinen vuosi plakkarissa Pari viikkoa sitten, 15.8.2017 omalla sisällöntuotannon yritykselläni Tarinapuodilla tuli ensimmäinen toimintavuosi täyteen. Heti alkuun pahoittelut. Toimistossa ei ollut vielä tänä vuonna tarjolla kakkukahveja, enkä pitänyt henkilöstölle puhetta menneestä kaudesta.…


Mitä kuuluu?

Pitkästä aikaa omien kuulumisten äärellä. Edellisestä blogikirjoituksesta on kulunut luvattoman kauan ja teen näemmä juuri päin vastoin, kun neuvon asiakkaitani. ”Practice what you preach” ei ole suinkaan vanhentunut sanonta. Suutarin lapset..ja niin edespäin, ymmärrätte varmaan. 😊 Kliseisesti…


Tunteilla katettu pöytä

Kuva: Michal Parzuchowski   Kuinka moni on aloittanut tänään työpäivänsä juomalla pari kupillista kahvia tai teetä? Ruudun toisella puolella saattoi nyt esiintyä pari päännyökkäystä ja ehkä pieni "no daa"-reaktiokin. Entä kuinka moni muistaa, minkä merkkistä kahvia tai teetä kuppiinsa kaatoi?…


Tarinoita 100-vuotiaasta Suomesta. Osa 1: Hope Ry

  Taustaa: "Tarinoita 100-vuotiaasta Suomesta"-kampanjassa esitellään kotimaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen toimintaa kerran kuussa vuoden 2017 loppuun asti. Maaliskuussa vietin päivän Hope Ry:n Tampereen toimipisteessä.   Syrjäytymisen uhka on yksi tämän päivän ajankohtaisimmista…


To do-listan ikuinen ykkönen: asiakastyytyväisyys

Vuoden 2017 ensimmäinen postaus koskee erilaisten asiakkaiden yhtäläisyyksiä. Segmentointi on kaikille tuttu asia, sillä on toki eri asia myydäänkö hodari yksittäiselle kuluttaja-asiakkaalle vai tuotetaanko catering-kokonaisuus kansainväliselle tuotantoyhtiölle. Koska pidän yksinkertaistamisesta,…


Joulukalenteri 24.12.

JOULUKALENTERI LUUKKU 24 Hyvää huomenta ja mukavaa jouluaattoa! Tämä päivä menee monilla varmasti perheen ja sukulaisten seurassa -  ja ainakin lapsiperheissä hulinaa riittänee jännityksen purkautuessa kunnes joululahjoja pääsee viimein hypistelemään. Jos jossain vaiheessa tulee hetki aikaa, tee…


Joulukalenteri 23.12.

JOULUKALENTERI LUUKKU 23 Nyt on ihan viimeiset hetket osoittaa kiltteytensä joulua 2016 ajatellen, sillä joulupukki lähtee tänään liikkeelle! :) Aatonaatonillan tunnelmaa kohottavat ahkerien tonttujen touhut, musiikki ja tanssi sekä Rovaniemen kuuluisimman asukkaan tervehdyssanat kaikille maailman…


Joulukalenteri 22.12.

  JOULUKALENTERI LUUKKU 22 Vuoden pimein päivä oli eilen, eli tästä eteenpäin mennään valoa kohti! Miltäs kuulostaa? Lapin kaamos kestää vielä aikansa, mutta heti talvipäivänseisauksen jälkeen päivä pitenee esimerkiksi Helsingissä viisi minuuttia viikossa. Onneksi vauhti kiihtyy keväämmäällä:…


Joulukalenteri 21.12.

JOULUKALENTERI LUUKKU 21 Katse merelle päin! Tarinapuodin joulukalenterissa on nostettu esiin klassisia ja onnistuneita joulumainoksia. Kalenterin viimeinen tunnelmallinen mainosklippi on Pirkka Joulufilmi 2015 ja 2016. Klipin alla on linkki Rauman edustalla sijaitsevan Kylmäpihlajan majakan…